keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Kudoin mattoja


Toisinaan innostun kutomaan mattoja. (Jostain kumman syystä olen aina nuorin kudonta-asemalla...) Kutominen on rentouttavaa ja hauskaa; samalla saan hienot matot edullisesti. Erinomaista matonkudetta saa repimällä vanhoja, hapertuneita lakanoita parin sentin levyiseksi kuteeksi. Myös vanhoista teepaidoista saa oivallista kudetta saksilla leikaten. Mieluusti kudon kolmella sukkulalla, jolloin mattoon saa upotettua monen levyisiä ja vahvuisia kuteita. Samalla maton reunasta tulee siisti.

Kesälomalla kävin kudonta-asemalla kutomassa kaksi mattoa. Molemmissa matoissa kolmasosa on ruskeaa trikookudetta, kolmasosa jotakin valkoista ja kolmasosa erivärisiä kuteita. Nämä värilliset kuteet tekevät mattojen raidat. Toisen maton loimet ovat valkoista, toisen mustaa kalastajalankaa. Mustaloimisen maton hapsut letitin palmikoiksi.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Wanhan sataman kädentaitomessut


Reilu viikko sitten kävin Helsingin Wanhassa satamassa messuilla. Tapahtuma oli todellinen runsaudensarvi minunlaiselleni nuuskijalle. Tarjolla oli ilmaiseksi silmälasien puhdistus ja kenkien plankkaus; otin palvelut ilolla vastaan! (Enkä ostanut tuotteita.) Sen sijaan sorruin tilaamaan kaksi käsityölehteä, kummatkin 5 kuukaudeksi.Lisäksi löysin ihanaa japanilaista villalankaa ja huiman hienot, moniväriset, puiset sukkapuikot. Lanka on ohutta ja melko karkeaa; ostin nro 2 puikot. Ehkä teen Irlannissa luuraavalle Annille sukat? Niin, niitä puikkoja oli kuusi - yksi katoamisen tai katkeamisen varalle.

Messuilla on mukava myös katsoa, millaisia hyviä ja huonoja käsityöläisiä löytyy. Huonoilla tarkoitan sitä, ettei joillain ole lainkaan tyylitajua ja tekeleet on sitten sen mukaisia.

Kävin Wanhassa Satamassa myös viime vuonna. Ostin silloin tarvikepaketin ryppypellavaisen löysän liivin tekemiseksi sekä huovutusneulan. Kumpikaan hankinta ei vielä ole käytössä...


maanantai 15. syyskuuta 2008

Joskus tekis; toisinaan sitten taas ei

Minusta on hauska hommailla monen moista. Kerron sekalaisista puuhistani tässä blogissa; toivottavasti tästä on iloa muillekin kuin itselleni!