Huopakukkanen villamekon rintamuksella
Marraskuun alkupuolella vertailin Suomen ja Viron käsityöläisten tarjontaa. Lauantaina kävin Riston kanssa Tallinnan Mardilaat -tapahtumassa eli Martin markkinoilla. Kyseessä on virolainen kansanperinteen harrastajien ja ammattilaisten suurtapahtuma, jonka korkeasta tasosta vastaa Eesti Rahvakunsti ja käsitööliit (Viron kansantaide- ja käsityöliitto). Ohjelmassa oli soittoa, laulua ja kansantanssiesityksiä. Erään laulun hömppälä-pömppälä -kertosäe nauratti Ristoa kovasti; hänelle taisi tulla mieleen folkloristiikan opintoni... Tanssijat olivat myös huvittavasti eri paria: vanhat ukot tanssittivat nuoria tyttöjä. Virossa muuten käytetään raitahameista kansallispukua paljon useammin kuin meillä Suomessa.
Samalla viikonlopulla Helsingissä oli Elma-messut, joiden maaseutuosuus oli kutistunut hyvin pieneksi ja kädentaitoalue paisunut laajaksi. Tarjontaa oli niin puutöitä kuin keskiaikavaikutteisia pellavavaatteitakin. Mm. Novita, kangaspuiden valmistaja Toika, Wetterhof ja Helsingin kotiteollisuusyhdistys Helsky olivat paikalla. Helsingistä innostuin ostamaan lankoja, mm. Wetterhoffin unisukkapaketin.
Tallinnan hintataso on edelleen edullinen suomalaisen kukkarolle. Mardilaatista ostin itselleni ihanan harmaan villamekon, (n. 50 e) jota voi käyttää housujen tai hameen kanssa. Mekkoon löytyi myös soma, huovutettu kukka (n. 3 e) rintapieleen kiinnitettäväksi. Risto osti itselleen Olden valmistaman mustan, pystykauluksisen pellavapaidan (n. 30 e). Minulla on useita Olden vaatteita ja olen ollut hyvin tyytyväinen niiden tyyliin ja laatuun. Vaatteita myydään joissain käsityömyymälöissä sekä ulkoilmamuseon myymälässä, Rocca al Maressa.
Mukavaa oli, taidan mennä niin Mardilaatiin kuin Elma-messuille toistekin!
PS. Miksi aina puhutaan shoppailusta? Miksei enää reilusti sanota, että olin törsäämässä?
