perjantai 28. marraskuuta 2008

Törsäämässä

Huopakukkanen villamekon rintamuksella



Marraskuun alkupuolella vertailin Suomen ja Viron käsityöläisten tarjontaa. Lauantaina kävin Riston kanssa Tallinnan Mardilaat -tapahtumassa eli Martin markkinoilla. Kyseessä on virolainen kansanperinteen harrastajien ja ammattilaisten suurtapahtuma, jonka korkeasta tasosta vastaa Eesti Rahvakunsti ja käsitööliit (Viron kansantaide- ja käsityöliitto). Ohjelmassa oli soittoa, laulua ja kansantanssiesityksiä. Erään laulun hömppälä-pömppälä -kertosäe nauratti Ristoa kovasti; hänelle taisi tulla mieleen folkloristiikan opintoni... Tanssijat olivat myös huvittavasti eri paria: vanhat ukot tanssittivat nuoria tyttöjä. Virossa muuten käytetään raitahameista kansallispukua paljon useammin kuin meillä Suomessa.

Samalla viikonlopulla Helsingissä oli Elma-messut, joiden maaseutuosuus oli kutistunut hyvin pieneksi ja kädentaitoalue paisunut laajaksi. Tarjontaa oli niin puutöitä kuin keskiaikavaikutteisia pellavavaatteitakin. Mm. Novita, kangaspuiden valmistaja Toika, Wetterhof ja Helsingin kotiteollisuusyhdistys Helsky olivat paikalla. Helsingistä innostuin ostamaan lankoja, mm. Wetterhoffin unisukkapaketin. 

Tallinnan hintataso on edelleen edullinen suomalaisen kukkarolle.  Mardilaatista ostin itselleni ihanan harmaan villamekon, (n. 50 e) jota voi käyttää housujen tai hameen kanssa. Mekkoon löytyi myös soma, huovutettu kukka (n. 3 e) rintapieleen kiinnitettäväksi. Risto osti itselleen Olden valmistaman mustan, pystykauluksisen pellavapaidan (n. 30 e). Minulla on useita Olden vaatteita ja olen ollut hyvin tyytyväinen niiden tyyliin ja laatuun. Vaatteita myydään joissain käsityömyymälöissä sekä ulkoilmamuseon myymälässä, Rocca al Maressa.

Mukavaa oli, taidan mennä niin Mardilaatiin kuin Elma-messuille toistekin!

PS. Miksi aina puhutaan shoppailusta? Miksei enää reilusti sanota, että olin törsäämässä?


torstai 20. marraskuuta 2008

Ulkona satoi tänään lunta!


Sen kunniaksi laitan tähän pienen, viehättävän, runon jonka Bo Carpelan on iloksemme kirjoittanut:

Olisi vain vähän kipeä
makasi vuoteessa
yöpöydällä puolukkamehua
saisi lukea jännittävää kirjaa
eikä piittaisi mistään muusta,
torkahtelisi tämän tästä, tämän tästä
kuuntelisi hajamielisenä
putoavan lumen ääntä.
Hidasta, ulkoa.

Kansanperinteestä kiinnostuneen jouluiseen oloon sopivat SKS:n (suomalaisen kirjallisuuden seuran) kansanrunousarkiston joulusivut, joilla on tietoa vanhoista joulutavoista ja muusta kiinnostavasta.

Tässä maistiainen:
Tule joulu jouker kouker, siiper piiper jauhamaan. Kyll' on kystä aitassa: sirkan siivet, kotkan koivet, leppälinnun leipottimet, hyttysen hyvä saparo.

- Savitaipale 1890

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Herkullista!

Tiedän paljon hyviä nettisivuja, mutta niiden järjestäminen omiksi suosikeiksi ei ole ollut riittävän tarkkaa. Nyt olen löytänyt oivallisen ja helppokäyttöisen apuvälineen tiedon järjestämiseen eli Delicious-kirjanmerkkisivuston. Vinkin sain eräässä koulutuksessa.

Aluksi tein harrastuksiini liittyvät käyttäjätunnukset. Siellä mulla on asiasanoina mm. puutarha, kasvit, kierrätys, reilukauppa, viro, keskiaika, kirjallisuus, käsityöt, neuleet, ompelu, vaatteet ja radio. Luulin, että sivustosta olisi iloa vain vapaa-ajalla. Sitten tajusin, että mulla on erittäin paljon työhön liittyviä kirjanmerkkejä, jotka pitäisi järjestää selkeämmin. Lisäksi on kätevää, kun kirjanmerkit kulkevat aina mukana. Tein siis toiset käyttäjätunnukset, nyt työasioita varten. Mulla on sivustoissa eri käyttäjätunnukset, mutta sama salasana.

Ideana on, että tallennetuille nettisivujen kirjanmerkeille annetaan asiasanoja/avainsanoja/tageja. Näin esimerkiksi mulla on kirjanmerkki British Libraryyn ja sen asiasanat ovat britishlibrary, kirjastot ja tietokannat. Asiasanat on yksittäisiä sanoja, ei esim. sanapareja. Näin toi British Librarykin oli pakko kirjoittaa yhdeksi sanaksi... Hyötykasviyhdistyksen asiasanat ovat puutarha ja yhdistys.
Esimerkkejä työhön liittyvistä asiasanoistani: clipart espoo HelMet helsinki keski-espoo kirjallisuus kirjastosarjakuva kirjastot kirjavinkkarit kongressinkirjasto lukufiilis matkahuolto

Kannattaa tutustua, osoite on http://delicious.com/