sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Rohkem armastust ja sokolaadi

Pari viikkoa sitten tein Riston kanssa retken Tallinnaan. Pääasiallinen syymme matkaan oli valkosipulien hankinta Nõmmen torilta - tänä vuonna kasvimaani sato oli huono ja vorokin vei siitä osan.

Lauantai-päivän kanssamme Tallinnassa viettivät myös Outi ja Tiina. Kävimme leivoskahveilla Venekadun suklaakahvilassa.

Ihana suklaaleivos, jonka lisukkeena on aprikoosihilloa ja kermavaahtoa

Nõmmen torilta ostin valkosipuleita melkoisen kasan. Olen ollut melkein kaksi viikkoa sairaana, joten ne eivät ole vielä päässeet maahan. Sen sijaan Tallinnasta ostetut kukkasipulit odottavat jo kasvimaan mullassa kevään tuloa.

Sunnuntaina menimme vielä toiselle torille, nimeltänsä Kesk turg. Sieltä olen tehnyt monia hankintoja kasvimaalleni. Torin mummojen kanssa on niin mukava asioida! Lisäksi torin läheisyydessä on vanhanaikainen lättykahvila, jossa on mukava käydä. Tosin tälläkään kertaa emme syöneet lättyjä, sen sijaan keskityimme olueen. Ehkä niitä lättyjäkin pitäisi joku kerta maistaa?

Taidan mennä Tallinnaan tänä vuonna vielä ainakin kaksi kertaa, ensin Mardilaatiin (= Martin markkinoille) ja joulukuun alussa pikkuista joulukuusta ostamaan...

Keskitorin tarjontaa

Lisää herkkuja

Otsikon keksin rintanapista, jonka ostin Kalevin puodista. Vielä suomeksi: Enemmän rakkautta ja suklaata. Kannatettavaa, vai mitä?

1 kommentti:

Hanna Takala kirjoitti...

Aina välillä ajattelen, että jos saisin enemmän rakkautta, voisin vaikka luopua suklaasta. Sitten muistan ettei suklaa pyydä minulta mitään.