tiistai 31. maaliskuuta 2015

Tervetuloa pikkuiset!

Mullasta on nyt ponnistanut ulos kaksi tomaattivauvaa. Ne ovat lajiketta hundreds and thousands; amppeliin ne ovat menossa, kunhan ne on pari kertaa ruukutettu isompiin tiloihin ja kevät on riittävästi edennyt. Nimi tulee siitä, että noihin tulee paljon pikkuisia tomaatteja. Itämässä on myös muita siemeniä.

Sitten viime kirjoittelun olen siistinyt parveketta eli laittanut pieniä tavaroita piiloon. Toisen laatikon päällä olleen maton vein piiloon. En ole ottanut kuvia, koska muutos ei ole kovin suuri. 

Ruohosipuli kasvaa parvekkeeni laatikossa tete-narsissien seurassa. Olen muuten ripotellut ruohosipulin siemeniä laatikkoon ja odottelen malttamattomasti niitten itämistä. Kun narsissit on kukkineet, niin sipulit kannattaa istuttaa maahan. Esimerkiksi pihalla pensaiden alla on hyvä paikka, siellä ne kukkivat ensi keväänä ennen kuin pensaisiin tulee lehtiä. Minä varmaankin harrastan sissiviljelyä eli vien sipulit jonnekin puistoon, liikenneympyrään tai vaikka joutomaalle. Tällä tavoin ne voivat ilahduttaa minua ja ohikulkijoita vuosikausia. Samalla tavoin istutan jouluiset hyasinttien ja amarylliksen sipulit. Meillä ei ole viileää tilaa, jossa kukkasipuleita voisi säilyttää.

Kävin puutarhamessuilla Pasilassa. Sieltä tarttui mukaani hyvännäköisiä, terhakoita taimia. Odottelen nyt vaan ilmojen lämpenemistä. Mulla on kaapissa halla/kasvuharsoa, jonka voin laittaa kylmiksi öiksi taimien päälle.

Sieltä ne kurkkivat!

Ruohosipuli säilyi talven yli. Pienihän se toki on. Siemeniä ripottelin tuohon etualalle runsaasti.

Puutarhamessujen saalista: timjami, basilika, sitruunamelissa, minttu ja pinaatti. Sekä tulppaanit!

Ei kommentteja: