tiistai 10. huhtikuuta 2012

PÄÄSIÄINEN TALLINNASSA

Tunnustan: nämä tiput ostin rekvisiitaksi

Olen käynyt Tallinnassa monen monituista, varmaan satoja kertoja. Tämä nelipäiväinen matka oli erilainen: Tuglas-seuran kulttuurimatka. Kolmena päivänä saimme nauttia seuran kulttuurisihteerin, Tapio Mäkeläisen upeista, kahden tunnin mittaisista kaupunkikierroksista. (Tapio on todellinen asiantuntija, hän on viron kielen ja kulttuurin maisteri.) Saimme kuulla paljon uutta Tallinnan vanhan kaupungin ala-, keski- ja yläkaupungista.

Tapio Mäkeläinen Raatihuoneentorilla nojaamassa portaikkoon kuuluvaan etikkukiveen. Huomaa myös upea portaali!


Mustapäitten veljeskunnan talon ovi

Tutustuimme myösmodernin taiteen museoon Kumuun osaavan oppaan, Urmaksen johdolla. Olen kuunnellut Kumussa muutaman opastuksen, mutta tämä puolitoistatuntinen oli vertaansa vailla.

Kumun tarjonta on monipuolista



Pääsiäisen aikaan Tallinnassa on runsaasti niin maksullisia kuin ilmaisiakin konsertteja. Kävimme Tarton yliopiston akateemisen mieskuoron 100-vuotisjuhlakonsertissa. Konsertti oli hieno, mutta välillä hämmentävän yltiöisänmaallinen. Taputukset kestivät pitkään ja esiintyvät kapellimestarit olivat todellisia maestroja - ainakin elkeiltään. Väliajalla nautitut kaksi kuohuviiniä & 100 g suklaa maksoivat yhteensä 6,10 euroa. Johanneksen kirkossa, Jaani kirik, esitettiin Pitkänä perjantaina mm. Stabat mater. Hortus musicus soitti periodisoittimilla, jotka on tehty vanhojen mallien mukaan.

Matka oli huolella järjestetty. Majoitus oli Bern-hotellissa vanhan kaupungin laidalla. Jokaisena neljänä päivänä oli lounas hyvässä ravintolassa ja matkat tehtiin Tallinkin nopeilla laivoilla. Matka ilman konsertteja maksoi yhdeltä 2 h huoneessa 365 e. Konserttiliput maksoivat 8 e kpl.

Vaikka matkalla oli paljon runsaasti ohjelmaa, niin vielä jäi aikaa ratikalla ajeluun sekä kahviloissa ja kapakoissa istuskeluunkin.

 Kukeke-baari Telliskivessä

Risto ja todella musta tanskalainen Black hole - olut (13.1%) 

Kukeken hauska kattokruunu

Kevyt iltapala Jaamaturgin eli asematorin kupeessa olevassa baarissa. Huomaa keväiset pajunkissat!


Risto ratikassa lempipuuhassaan: "Kronksutan, en leimaa."


Nägemist, Tallinn!






1 kommentti:

Elsa/ Oi mutsi mutsi kirjoitti...

kiva kun päivität taas! Osaisikko asetuksista laittaa niin, että etusivulla näkyisi vaikka 7 viimeistä postausta, olisi helpompi lukea :)