keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Oi, mitkä ihanat kesäjuhlat!


Tämän kesän ensimmäiset kesäjuhlat olivat Helmin lakkiaiset. Kutsussa mainitsin, ettei paikalla ole sukulaisia, joten ei ole myöskään pönötystä. Niinpä juhlamme oli iloisen meluisa ja rento. Juhlat alkoivat viideltä ja jatkuivat puoleen yöhön. Noin 40 vierasta oli iältään 17-vuotiaasta yli kuusikymppiseen. Juhlien väri oli vaaleanpunainen, mikä näkyikin siellä sun täällä. Vieraat söivät pahvilautasilta, joista isommat (Anttilasta, Prismasta) revin ja kompostoin. Pienemmät vein pahvinkeräykseen. Prismasta ostin myös puisia, kertakäyttöisiä aterimia. (Kasvimaalle merkkitikkuja!) Mulla oli Helmin kanssa sellainen työnjako, että Helmi hoitaa makeat tarjottavat, minä suolaiset yms. ja boolin. Käytimme leipomuksissamme vain voita ja runsaasti niin reilun kaupan kuin luomutuotteitakin.

Helmi teki kolme mansikkaista jäädykettä. Eilen yritimme ottaa jäljelle jäänyttä jäädykettä, mutta se oli niin umpijäässä, ettei veitsi siihen pystynyt. Jos siis haluat pienempiä kerralla syötäviä annoksia, niin laita jäädyke esim. kolmeen pakasterasiaan. Erityisen suosittuja olivat Helmin leipomat suklaa-saksanpähkinäbrowniet, joiden päällä oli paksu ihana suklaakuorrutus. Resepti löytyy Leila Lindholmin ruotsinkielisestä kirjasta A piece of cake (ei HelMetissä), jonka olen ostanut lempikaupungistani Tukholmasta. (Niin ja toinenhan on tietysti Tallinna.) Kirja on suomennettu nimellä Pala kakkua - ja paljon muuta : yli 200 Leilan suosikkiohjetta. Ehkä Helmin käyttämät reseptit löytyvät myös sieltä? Helmi leipoi myös kolme herkullista juustokakkua, nimeltään New York blueberry cheesecake. Tämänkin ohje löytyy Leilan ruotsinkielisestä kirjasta. Tästä Helmi leipoi myös gluteenittoman version. Gluteenitonta pohjaa oli hankala tehdä; gluteenittomia digestive-keksejä oli vaikea murskata, eikä voi tahtonut imeytyä muruihin. Pohja oli sovellus tavallisesta juustokakun pohjasta.

Minä leivoin suolaisten pikkupiirakoitten kinkku- ja kasvisversiot muffinivuokiin. Ohjeet otin Eeva Salosen Ruokatorstai -kirjasta (s. 238). Muutin hieman kasvispiiraitten ohjetta: pelkkien herkkusienien lisäksi täytteessä oli myös suppilovahveroita ja ruohosipulin sijasta käytin pakastesipulisilppua. (Ruohosipulia on kasvimaa pullollaan, mutten ehtinyt hakea sitä.) Sienipiiraista oli myös gluteeniton versio. Tein pakastekarjalanpiirakoitten (myös gluteenittomat) kaveriksi sekä munavoita että kevyempää raejuustomunavoita. Ohjetta niihin ei tarvitse. Samoin amerikkalaiseen kaalisalaattiin (coleslaw) löytyy monensorttisia ohjeita netistä. Minun versiossani oli kaalin lisäksi karkeaa porkkanaraastetta, punaista paprikaa ja sipulia.

Lopuksi suositun boolin ohje, sekä alkuperäinen (netistä), että oma mukaelmani.

Alkuperäinen:
1 pullo valkoviiniä
0,5 l vodkaa
33 cl mansikkalikööriä
3 l sitruunalimua

Mukailun syy on siinä, että laivassa myytävät liköörit ovat 0,5 l pulloissa. Käyttämäni likööri oli herkullista ja ihanan paksua. Booli oli tarjolla kahdeksan litran hillopurkista ja kauhana oli tavallinen soppakauha.

Tällaista minä tein:
1 pullo valkoviiniä
0,5 l vodkaa
0,5 l mansikkalikööriä
3 l Lidlin sitruuna-kivennäisvettä

Jääkuutioina käytin 500 g umpijäisiä pakastemansikoita sekä jäädytettyjä sitruunaviipaleita. Näin booli ei laimene...

Suurkiitos ja halauksia kaikille kanssamme juhlineille!

Helmi (vas.) ja Siiri perjantaina uusina ylioppilaina


Tämän verran boolia jäi. Tein sitä sentään kuusinkertaisen annoksen  ;)










Ei kommentteja: