tiistai 28. lokakuuta 2008

Syyslomalla Irlannissa

Dublinista


Corkin hautausmaalta


Murheellinen, hylätty hauta Corkissa


Corkissa kurkistus toiseen maailmaan


Dublin, hotellin ikkunasta


Corkilaisia pieniä ja matalia kaupunkitaloja




Kävin syyslomalla Riston ja Helmin kanssa katsomassa rakasta Anniamme tonttumaassa eli Irlannissa. Anni on asettautunut joksikin aikaa Corkiin, joka on eteläisessä Irlannissa. Corkista Dubliniin on matkaa noin 250 km, mikä ei kuulosta paljolta. Matka kannattaa tehdä bussilla, vaikka matkaan kuluukin hämmästyttävän kauan eli yli neljä tuntia. Samalla voi ihailla irlantilaisia pikkukaupunkeja mataline taloineen... Niin, edestakainen matka maksaa 20 euroa; alle 17-vuotiaalta 12 euroa.

Ehdimme olla Corkissa vain yhden vuorokauden. Tuolloin yövyimme Cliffin ja Moiran, Annin mukavan isäntäperheen, luona. Heillä on kolme lasta ja viehättävä talo, jossa oli älyttömän kylmä! Onneksi saimme paksut untuvapeitot, joiden alla oli mukava nukkua. Tuliaiseksi perheelle veimme Aino Havukaisen ja Sami Toivosen
This is Finland -kirjan, joka ilahdutti saajia silminnähden. Sama kirja suomeksi on Tatun ja Patun Suomi, ruotsiksi ja saksaksikin se on käännetty. Suosittelen sitä sekä itselle että tuliaisiksi, niin lapsille kuin aikuisillekin. Tämä oivallinen kirja käsittelee huumorilla niin historiaa, kulttuurihistoriaa, suomalaisia tapoja kuin kielikysymystäkin.

Kolme yötä olimme Dublinissa pienessä hotellissa, jossa saimme tutustua irlantilaiseen aamiaiseen. Siihen kuului kaksi keitettyä munaa (tai munakokkelia tai paistettua munaa), kaksi viipaletta pekonia (ei sellaista rasvaista raidallista mitä meillä, vaan ikään kuin ylisuolaisia pieniä kinkkuviipaleita), kaksi rasvaista ja suolaista pientä makkaraa, kaurapuuroa tai maissihiutaleita, greippilohkoja (purkista?), valkoista paahtoleipää, soodaleipää (tummaa, mureni käsiin), voita, marmeladia, kasan alla piiloittelevaa margariinia ja tietysti myös kahvia tai teetä. Niin että kyllä tuosta mahansa sai täyteen. Rasvaisten aamiaisten lisäksi tutustuimme moniin pubeihin niin Corkissa kuin Dublinissakin; Helmikin imuroi itseensä pullokaupalla limuja.

Ihastuimme tällä lyhyellä reissulla Irlantiin, joten seuraava reissu on jo talvilomalla. Samalla näemme tietysti Annin!

8 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

aamiasesta puuttu täysin black budding ja pavut!

irlantilainen pekoni taidetaan tehdä erikohtaa elukkaa niin siksi on erilaista.. selästä jostain.

Irkku kirjoitti...

JUU - olimme hämmästyneitä moisesta pekonista!

katri kirjoitti...

hei te viette kaikki mun matkustuslomat! eka syys- ja sit talvilomakin!

kiitti kartoista, ne on nyt vähän käytetymmän näkösiä mut vielä ihan luettavissa.

Irkku kirjoitti...

Juu - me ollaan niin vikkeliä matkustamaan! Ja kartat yms. on tarkoitettu käyttöön...

Elsa kirjoitti...

Yhdistyykö työblogikin tänne joskus? ;)

Koneettomat päivät oli kamalia kyllä, kävin suihkussakin 2 kertaa päivässä kun olin niin tylsistynyt ja laitoin nukkumaan ennen kymmentä. Luen nyt sitä Helsinki 12 kirjaa, mutta sekin jäi, kun se henkilö puhui liikaa koneista ja alkoi ahdistamaan :)

Irkku kirjoitti...

Työblogi ei yhdisty tänne, se on salasanan takana ja koska se on työblogi. Työasiaa siis. Mä voin näyttää, kun tulet käymään. Niin koska tulette? Olen varautunut vierailuun jo nyt - punkkua on kaapissa!

Elsa kirjoitti...

Kai sä tiesit et sun pojasta tulee tatskaaja...? :D

Irkku kirjoitti...

Juu, olen kuullut pyrinnöistä...