torstai 30. elokuuta 2018
Tervehdys pitkästä aikaa!
Kiitos kysymästä, olen voinut hyvin.
Blogihiljaisuuden syynä on ollut se, että blogin päivitys mun iPadilla ei enää onnistu. Tää systeemi ei siis tykkää mäkeistä! Tänään havahduin vihdoinkin siihen, että laitankin tämän päivityksen työpaikan koneelta.
Parvekeviljelyasiaa, ja harvemmin käsitöitä sun muita juttuja, löydät nyt Instagramista nimellä irkkum. Mikäli sua kiinnostaa erityisesti parveke- ja kaupunkiviljely, niin haepa risuaita/hastag irkunpartsi. Täältä taas en löydä risuaitaa...
Päivitykset on jatkossa siis Instagramissa, mutta tänne ovat tallentuneet mun aiemmat tekstini.
Heippa, instassa tavataan!
keskiviikko 14. kesäkuuta 2017
Parvekkeella, Jätkäsaaressa
Supaga-viiniköynnös rehottaa parvekkeella; enpä olisi uskonut vuoden alussa, kun se näytti onnettomalta karahkalta.
Narut on kiinnitetty katossa oleviin koukkuihin. Epäilen, että koukkuja pitää tänä kesänä laittaa vielä lisää. Supaga on muuten latvialainen viiniköynnös, joka kestää pakkastakin. Se viihtyy happamassa eli rhodomullassa.
Pelargoniat ovat säilyneet, huonosta hoidosta huolimatta, yli talven.
Mulla on tällaisia amppeleita kaksi. Amppelissa kasvaa siro lankaköynnös ja sen kaverina punainen kukka, jonka nimeä en taaskaan muista. Lankaköynnös muuten selvisi talven yli kukkalaatikossa; sisälläkin sitä voi kasvattaa. Pullo on varmistamassa veden saantia, koska olen lähdössä reissulle viikoksi. Mun miehen pitää se aika huolehtia kasveista, etteivät ne kuole matkan aikana.
Etualalla on ruokakaupasta ostettu ruohosipuli, nupullinen samettiruusu sekä kahta lajia timjamia. Laatikossa kasvaa myös kukkia sekä sileä- ja kähärälehtistä persiljaa. Odottelen, koska köynnöskrassit ilmaantuvat mullasta ritilää pitkin kasvamaan.
Virolaisen Erk-tomaatin vieressä kasvaa basilikaa; ne ovat parhaat kaverit. Runkotomaatteja laatikossa on neljä. Erkin lisäksi raidallinen Tigerella, lähes mustia pikkutomaatteja tekevä Black cherry ja Tolstoi. Millainen se lieneekään.
Erillisessä purkissa kasvaa runkotomaatti Valge klar, joka on saanut nimensä omenan mukaan. Liekö sama kuin meidän Valkea kuulas? Tämä näytti surkealta, mutta nyt kasvin kunto on parempi ja yksi pikku tomaattikin on tuloillaan. Ehkä tästäkin vielä kunnon tomaatti tulee?
Valge klar kasvoi ensin isossa laatikossa, mutta siirsin sen ruukkuun, koska se näytti huonolta. Nyt isossa kasvaa Black cherry, joka onkin runko-, eikä pensastomaatti.
Viiniköynnöksen viereisessa ruukussa kasvaa tuuhea kasvi sekä kehnosti kasvava kasvi. Selvitän niitten nimet ja kerron sitten. Muista laittaa kasveihin nimikyltti, niin muistat mitä ne ovat!
Lopuksi parvekeviljelijän salaiset aseet:
kaunis hamppunaru, vesisäiliöiksi muovipulloja, saviset kastelutulpat ja vaikka tollaset pikkuiset vesisäiliöt. Niistä näkee, pitäiskö taas kastella. Kuvassa on puolen litran pullo, mutta 1,5 - 2-litraiset säilövät sisällään toki paljon enemmän vettä. Muista tehdä pullon pohjaan reikä! Parhaiten se onnistuu kuumennetulla neulalla.
Ai niin, vielä yksi juttu. Kirvat yrittivät hyökkäystä yhteen kasviin. Litistin kaikki mitkä näin ja sitten tein mäntysuopaliuosta. Yhteen litraan lämmintä vettä vispataan 0,2 - 0,3 l mäntysuopaa. Sitä suihkutetaan 3 - 4 iltana kasviin. Tällä erää kirvat hävisivät, mutta koitan olla tarkkana! Kirvoja tulee helposti, jos kasvit kärsivät kuivuudesta. (Kauniissa lasipullossa ei ole limonaadia, vaan hurjaa kirvankarkoitusliuosta.)
Amppelissa kasvaa kesäkurpitsa suuressa altakasteluruukussa. Nyt vaan odottelen satoa.
Mukavaa kesää!
PS. Perhanan perhana! Löysin taas kirvoja. Menenkin tästä suihkuttelemaan...
Tunnisteet:
kastelu,
kesäkurpitsa,
kirvat,
Lankaköynnös,
pelargonia,
persilja,
ruohosipuli,
samettiruusu,
supaga-viiniköynnös,
tomaatit
perjantai 2. kesäkuuta 2017
Tällä viikonlopulla parveke tulee kuntoon!
Tämä kevät on ollut kylmä, joten parvekkeenkin kuntoon laitto on siirtynyt. Viikko sitten kävin Tallinnassa ostamassa kukkia, tomaatteja ja persiljaa. Nyt ne on vihdoinkin saatava multaan! Kuvat ovat tältä illalta eli sotkua riittää. Toisaalta on varmasti hyvä nähdä, että eivät kaikkien parvekkeet ole tiptop-kunnossa.
Tyhjensin parvekelaatikkoa vanhoista mullista; kaikkea en toki aio vaihtaa. Poistetut mullat ovat nyt kompostipusseissa, jotka kippaan roskisjärjestelmäämme Rööriin. (Hyi, hyi: olen myös vienyt niitä lähiympäristöön pensaiden alle.)
Viljelylaatikkoon laitan niin lähikaupasta ostettua (kesto)multaa, Claes Ohlsonin kookoskuidusta valmistettua multaa (10 l tiiliskiivipaketissa), vermikuliittia ja perliittiä. Saan sekoituksesta hyvän ja ilmavan. Ratikassa tai fillarilla on hankala raahata isoja multsäkkejä.
Ämpärissä on neljä tomaatintainta, jotka istutan viljelylaatikkoon. Ne ovat eri lajeja ja kukin on runkotomaatti. Taimet maksoivat Tallinnan Keskitorilla, Kesk turg, yhteensä 4,8 euroa. Tomaattien kaveriksi tulen hankkimaan vielä basilikaa.
Tämä on viides tomaatti, jota mun ei pitänyt hankkia. Siemenpussissa oli kuitenkin niin kaunis kuva lähes mustista kirsikkatomaateista, joten mun oli ihan pakko ostaa. Hinta oli 1,5 €. Tämä on pensastomaatti - saas nähdä, kuinka korkeaksi se kasvaa. Jakkaran alla on kahdella eurolla ostettua niin sileää kuin kähärääkin persiljaa.
Mulla on kaksi tällaista amppelia.
Kesäkurpitsan alku kasvaa altakasteluruukussa, jonka ripustan amppeliin. Kassissa on kukkien sipuleita, jotka mun pitäis lähiaikoina sissiviljellä jonnekin pensaiden alle. Valitettavasti täällä Jätkäsaaressa ei ole vielä sopivia paikkoja, vaan mun pitää suunnata kauemmaksi.
Laatikot ovat kulmittain toisiinsa nähden. Samalla näkyy tämänhetkinen sotku.
Mun parvekkeen ylpeys on viiniköynnös, jonka sain armaaltani viime syksynä. Se rehottaa hienosti.
Timjami rehottaa. Tähän laatikkoon halua jonkun köynnöskasvin noita naruja pitkin kiipeämään. Viikonlopun jälkeen parvekkeen on tarkoitus olla siisti. Onko, se taas on toinen juttu.
Tunnisteet:
amppeli,
kaupunkiviljely,
kekkilä,
kesäkurpitsa,
parvekeviljely,
sissiviljely,
timjami,
tomaatit,
viiniköynnös,
Viljelylaatikot
keskiviikko 24. toukokuuta 2017
Partsi on vieläkin vaiheessa
Isot narsissit on hienoja niin astioissa kuin ruukuissakin. Noikin on jo nuupahtaneet aikaa sitten ja sipulit pitäis kuopata maan poveen, jotta ylösnousemus tapahtuisi taas vuoden kuluttua. Kunhan keksisin minne. Jätkäsaari on vielä niin vaiheessa... Ehkäpä kuoppaan ne eli sissiviljelen Lapinlahden sairaalan alueelle?
Ihanien valkoisten narsissien aikakin on jo ohi. Mä olen erittäin tyytyväinen siihen, että tulin satsanneeksi noihin Kekkilän viljelylaatikoihin. Tein silloin kovasti hintavertailuja ja valitsin itselleni parhaan hinnan. Ostin laatikot perättäisinä vuosina, joten ei hinta kerralla kirpaissut. Laatikon voi, ja kannattaa, rakentaa itse. Kirjastosta löytyy nykyisin hyviä oppaita rakentajille.
Timjamit rehoittavat, mutta laatikon istutukset ovat muuten vaiheessa. Kaksi pientä, viimevuotista pelargoniaa säilyi sisällä hengissä huonosta hoidosta huolimatta. Timjamit taas selvisivät nätisti talven yli lasitetulla parvekkeella. Ruohosipuli on tänä keväänä ostettu ruokakaupasta, samoin viinisuolaheinä. Laatikossa on myös pari söpöä pikkulehtistä kasvia, jotka myös talvehtivat onnistuneesti. Mitä ne lienevät nimeltään? Ai niin, väripilkku eli samettikukka meinasi unohtua.
Mukavaa kevättä!
Tunnisteet:
istutuslaatikko,
kaupunkiviljely,
kekkilä,
narsissit,
parvekeviljely,
ruohosipuli,
sissiviljely,
timjami,
tomaatit,
viiniköynnös
lauantai 8. huhtikuuta 2017
Parvekkeen kevät
Parvekkeella on paistettu jo kerran vohveleita. Siellä on usein lämmin, koska parvekelasit tekevät siitä pienen kasvihuoneen. Muovisia ruukkuja on pari kassillista. Ne on vietävä muovin keräykseen, koska kukaan ei niitä kaipaa. Kasvit kasvavat, narsissit odottavat purkeista pois pääsyä. Kevät!
Pikkunarsissit on kivoja. Kun ne on kukkineet, sipulit voi kuopata sopivaan paikkaan ulos. Ensi keväänä siellä kukkii!
Timjamit selvisivät hienosti talven yli. Vieressä on ruukussa kaupan ruohosipuli. Se saa kaverikseen ruohosipulin siemeniä.
Alkuvuodesta viiniköynnös näytti ihan kuolleelta. Nyt sen lehdet ovat tuloillaan. Talven viiniköynnös on viettänyt termoruukussa. Tämä kasvi on talvenkestävä ja se viihtyy happamassa maassa. Viiniköynnös on latvialainen Supaga ja pituutta sillä on nyt noin 52 cm. Leikkasin sen maaliskuun alussa lyhyeksi.
Viiniköynnöksen kaverina, omassa ruukussaan, asustaa Tallinnasta tuotu mehikasvi. Se viihtyy hyvin; voi todella paksusti. Laitoin sen ruukkuineen tuohon, koska se oli alkutavesta todella surkean näköinen - pelkäsin jopa kuolemantapausta.
Viiniköynnöksen vieressä, pienemmässä ruukussa, asustavat monivuotiset kasvit. En muista niiden nimiä. Ostin ensin tuon ruukun, mutta totesin sen liian pieneksi viiniköynnökselleni.
Parvekeviljelyn kevät on taas alkamassa, kohta on tomaattien aika...
Tunnisteet:
kaupunkiviljely,
mehikasvi,
parvekeviljely,
sissiviljely,
tete-narsissit,
timjami,
viiniköynnös
Haalari valmistui
...pari kuukautta sitten. Kas tässä:
Kuva on samea, koska otin sen pimeässä. Tuon jälkeen olen jatkanut ompeluharrastustani lähinnä noitten pienten vaatteiden parissa.
tiistai 3. tammikuuta 2017
Haalari valmistuu, kunhan ehtii
Mä myös ompelen!
Tätä pähkäilin tässä ennen töihin lähtöä. Siis kuinka kiinnittää vuoritettu huppu kauniisti haalariin, niin ettei saumanvarat näy. Mun ompelutaitoni on ruostuneet, joten en tajunnut itsestään selvää ratkaisua. Kenellä on sama ongelma, katsokoon täältä:
http://ruttu-nuttu.blogspot.fi/2010/01/osa-lasten-metsolasta-ostetuista.html
Jatkuu...
Tunnisteet:
kankaat,
lastenvaatteet,
Muru,
ompelu,
vauvanvaatteet
lauantai 31. joulukuuta 2016
Vuoden 2016 viimeisenä päivänä
Juu, tiedän, mun piti kirjoittaa jo aikaa sitten siitä, miten parvekkeeni varautuu talveen. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Sen, miksi innostuin juuri tänään, syynä ovat viime vuotiset amarylliksen sipulit. Säästin kolme kukkinutta sipulia ja säilöin ne paperipussiin partsille. Unohdin kuitenkin koko jutun. Löysin ne lokakuussa ja toin pussukan sisälle, sohvan taakse. Yksi oli kuivunut ja kuollut, yhdessä oli pieni lehden alku näkyvissä ja yksi oli vain napakka. Unohdin ne kuitenkin sohvan taakse useaksi viikoksi. No vähän ennen joulua ne pääsivät multaan, altakasteluruukkuun. Kasvit lähtivät kasvuun, toki melkoisen olmeina ja heikkoina. Tänään tarkastelin kasvua - kyllä, kevätkukkia on tulossa, päättelin tosta kasvusta.
Älä siis heitä sipulikukkien sipuleita pois. Anna varsien myös kuihtua rauhassa, jotta ravinteet palaavat takaisin sipuliin. Hyasintit, tulppaanit, kielot yms. voit istuttaa pihalle, puistoon tai minne vaan. Mahdolliset kukat tulevat ensi vuonna tai joskus. Jouluruusu on myös monivuotinen kasvi, älä heitä sitäkää pois, vaan etsi sille arvoisensa paikka. Amarylliksen voit yrittää saada uudelleen kukkimaan sisällä.
Muista säästää myös narsissien sipulit! Narsissit ovat siitä hyviä kukkia, että eläimet eivät pidäniitten mausta.
Parvekkeelle kuuluu tällaista:
Niin ja tällaista: persilja ja timjami kasvavat nätisti.
Mun viiniköynnökseni on lehdetön ranko, mutta eiköhän se keväällä tokene.
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille viherpeukaloille, niin ja tietysti muillekin!
Tunnisteet:
Amaryllis,
helsinki,
jouluruusu,
jätkäsaari,
kukkasipulit,
parveke,
parvekeviljely,
sissiviljely
keskiviikko 14. syyskuuta 2016
Syyskuussa ollaan...
...ja mä en ole elokuussa kirjoittanut näköjään yhtään mitään! Parvekeviljelmäni ovat tällä välillä ehtineet niin kukoistaa kuin rappeutuakin.
Tomaatteja on tullut kohtuullisen paljon. Runkotomaatteja on neljää lajiketta ja ne tekevät edelleen satoa. Niitten lisäksi kolmessa isossa amppeliruukussa on keltaisia minitomaatteja. Niitten kavereina kasvaneet krassit ovat jo pahasti ränsistyneitä. Krasseihin tuli sekä mustia että vihreitä kirvoja, jotka ovat aina melkoinen riesa. Onneksi krassien kukista sai pitkään nauttia. Kirvat söivät myös mun ihanan lipstikkani. Ruukussa on vain pari varrennysää eli yritän vielä pelastaa kasvin. Huonolta näyttää.
Tomaatit ovat olleet erittäin maukkaita ja kiva kun niitä on ollut useita lajeja. Yrttejä olen myös napsinut ruokiin. Kuukausi sitten jotkut tomaatit mustuivat päästään = mätänivät. Poistin aina huonot tomaatit, kun löysin ne. Kumma kyllä, tuo pöpö ei levinnyt kaikkiin tomaatteihin.
Paprikat näyttävät nyt tältä; hedelmiä tulee kymmenisen. Kolmas paprika, joka kasvoi basilikojen kanssa, venyi pituutta ja teki pari raa'aksi jäänyttä hedelmää.
Tällainen kukka- ja yrttipöheikkö oli vielä kuukausi sitten. Nyt olen ottanut krassit pois ja pätkäissyt persiljat lyhyiksi. Ton kukan yritän talvehdittaa talomme viileässä Talvipuutarhassa (=kerhohuone). Samoin yritän saada kolme pelargoniaani talvehtimaan.
Tämä pelargonia on viihtynyt altakasteluruukussaan vallan mainiosti. Sillä oli aluksi kaverinaan sininen lobelia, joka muuttui tosi törkeän näköiseksi. Se oli siis pakko ottaa pois. Saas nähdä, kuinka kauan voin nauttia noin rehevästä kukinnasta. Talvisäilytystä varten leikkaan pelargoniaa - niin tekivät entisaikojen mummotkin.
Kurkut oli ihania ja satoakin tuli. Meidän parveke lienee niille kuitenkin liian kuuma paikka, koska ne raukat kuivuivat. Kurkut lähtivät kuukausi sitten.
Juurrutin naapurilta saadut rosmariinin oksat ja laitoin ne yrtti- & kukkalaatikkooni. Toivottavasti ne, timjami ja persiljat säilyvät talven yli. Persiljahan on kaksivuotinen ja siitä saa vielä satoa keväällä. Sitten se alkaa kukkia.
Muhun iski hirmuinen viiniköynnöskateus - kun naapurissakin on, ja vielä kaksi. Toi köynnös on latvialainen Supaga, joka kestää kylmää ja haluaa asustaa happamassa mullassa. Ruukussa on siis rhodo-multaa. Köynnöstä pitää leikata loka-marraskuussa, jotta se vahvistuu ja tekee hedelmää. Pituutta mun viiniköynnökselläni on nyt puolitoista metriä.
Ostin kalliin ruotsalaisen termoruukun, ensin liian pienen. Isomman sain samaan hintaan (n. 50 €) Bauhausista, jossa oli paljon ruukkuja ale-hintaan. Tohon pieneen laitan jotain muita monivuotisia, jotka voivat jo keväällä ilahduttaa vihreydellään.
Mukavaa alkusyksyä! Seuraavaksi kerron, kun parveke on syyskunnossa.
Tunnisteet:
jätkäsaari,
kaupunkiviljely,
kirvat,
parvekeviljely,
ruukkuviljely,
tomaatti,
urban gardener,
viiniköynnös
lauantai 16. heinäkuuta 2016
Naapuriapua
Meidän talossa (yli 60 asuntoa) on hyvä yhteishenki. Autamme toisiamme eri asioissa, tarjoamme vapaaksi jääneen saunavuoron, pidämme yhteisiä brunsseja yms. Viestintää hoidamme omassa facebook-ryhmässämme
Naapuri tarvitsi parin viikon loman ajaksi kasteluapua - hän toi eilen mulle kaksi ruukkua kasteltavaksi. Hyvin ne muitten joukkoon mahtuivat!
Yrtit kasvavat nätisti, ja saamme niitä käyttääkin.
Tomaatti-parka ei voi kuitenkaan oikein hyvin. Naapuri oli kuullut, että varkaat tulee poistaa, niinpä hän tuli poistaneeksi runsaasti lehtiä ja kukkaterttujakin... Yksi varas eli sivuverso oli kuitenkin vaivihkaa päässyt kasvamaan tosi isoksi. Sanoin ettei sitä kannata enää poistaa. No, tämä on hänen ensimmäinen tomaattinsa. Annan sille ravinteita ja kastelen runsaasti, eiköhän se siitä tokene!
Naapuri toi kiitokseksi auringonkukkia; saamme myös kaksi lauantaista saunavuoroa. Mukavaa mökkilomaa naapurille!
Tunnisteet:
naapuriapu,
naapurit,
sivuversot tomaatti,
tomaatin kasvatus,
tomaatit,
tomaatti,
varkaat tomaatti
torstai 14. heinäkuuta 2016
Parveke kukoistaa heinäkuussa
Mun parvekkeellani kasvaa monenmoista. Tässä laatikossa kasvaa niin kukkia kuin yrttejäkin. Timjamia ja persiljaa olen jo käyttänyt, persiljaa sain ison rasian jo pakastimeenkin. Krassi kukkii reilusti - johtuukohan se siitä, että olen kerrankin muistanut lannoittaa?
Laatikon toisessa päässä persiljat ja miljoonakello ryöppyävät.
Altakasteluruukku on kätevä kesäkukille.
Kuvassa näkyvät pullot on mun kastelujärjestelmääni. Niin, ei ne ole kovin kauniita, mutta ne on käteviä etenkin matkan ajan. Otan ne ruukuista pois, mutta jätän tomaateille laatikkoon. Tomaatit kasvavat kuumassa parvekelasin edessä ja ne tarvitsevat paljon vettä. Lasitetulla parvekkeella täytyy laseja muistaa pitää ainakin päivällä auki, jottei kasveille tule liian kuuma. Kuumassa viihtyvät ötökät, niin kirvat kuin muutkin, joten kasveja pitää tarkkailla ja nyppiä tuholaiset pois.
Matala kasvi on lipstikka. Pitääkin katkaista taas kukkavarsi pois! Pitkässä paprikassa on kukkanuppuja; saas nähdä, tuleeko yhtään paprikaa. Tuntuu, että se haluaa kasvattaa vain pituutta. Paprikan juurella kasvaa basilikaa.
Isossa laatikossa kasvaa kolme tomaattia, lajikkeiltaan Tolstoi, Money Maker, Erk ja Visa. Tomaatin taimet ostin Tallinnasta torilta. En ole vieläkään ehtinyt katsoa näistä tietoja netistä... Takana näkyy Hyvän toivon puiston rakentamista.
Lyhin tomaatti eli Visa on vain noin 80 cm korkuinen. Se on kuitenkin ymmärtänyt tehtävänsä eli tomaattien kasvattamisen. Satoa saa toki vielä vähän odottaa.
Kurkku tekee hedelmää, samoin paprika. Kurkut kasvavat muuten pohjareiättömässä ämpärissä. Ämpärin pohjalla on lecasoraa vanhassa, kuluneessa pesupussissa. Soran voi käyttää ensi vuonna uudelleen! Kurkkuja on kasteltava varovasti.
Parveke- ja ruukkuviljelmän ehdit vielä hyvin perustaa. Kävin eilen kauppatorilla, jossa ihailin mm. yrttejä ja raparperia. Sellainen olis kiva partsilla... Onnea viljelyihin!
Tunnisteet:
jätkäsaari,
kaupunkiviljely,
kurkku,
paprika,
parveke,
parvekeviljely,
ruukkuviljely,
tomaatti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























































